sunnuntai 21. helmikuuta 2021

Hengissä ollaan!

 Hei vaan!

Kakkuilutahti on nykyään rauhallisempaa kuin aiemmin, mutta edelleen siis kakkuja teen. Mikäli haluat nähdä tuotokset ihan tuoreeltaan, niin kannattaa siirtyä seuraamaan tiliäni mrshiekkakakku Instagramin puolelle. Kuten näette, nämä blogipostaukset tulee melkomoisella viiveellä 🙈

Alla kavalkadi siitä mitä olen tehnyt viimeisen puolentoista vuoden aikana. 
























































Onnistumisen iloa

Macarons; monelle leipurille tuo voi olla jopa kirosana. Tavallaan yksinkertaisten herkkujen valmistamisessa ei ole montaa vaihetta, mutta kylläkin monta kohtaa, jotka voivat ratkaista joko huikean suorituksen tai täydellisen fiaskon. Täydellistä fiaskoa en ole itse vielä kokenut näiden pikku leivosten kanssa, mutta lähes täydellisen onnistumisen kyllä ja ai että sitä tunnetta! 



perjantai 5. heinäkuuta 2019

Rippijuhlat

Hui hurja miten aika rientää; vastahan saimme ensimmäistä kertaa syliimme tummatukkaisen, tuuheatukkaisen peikkotyttömme ja nyt vietettiin jo hänen rippijuhliaan! Kertakaikkisen käsittämätöntä! 
Suunnittelin juhlia pitkään ja hartaasti, etsin juuri niitä täydellisiä servettejä netistä ympäri maailmaa, mietin tarjottavien esillepanoa, etsin ikkunanpokia ja koristepahveja, sommittelin mielessäni kukka-asetelmia... Rakastan juhlien järjestämistä, mutta olihan tässä hommaa - kaikki kuitenkin onnistui aivan täydellisesti ja olen äärimmäisen tyytyväinen lopputulokseen! No, suutarin lapsella ei ole kenkiä ja kakut nyt eivät olleet ihan viimeisen päälle koristeltu,  mutta tarpeeksi hyvin kuitenkin. 




Pöydillä niin sisällä, terassilla ja pihalle pystytetyssä juhlateltassa (sekä myös vessassa, tottakai!) oli koivukiekkojen päällä kukka-asetelmat pilttipurkeissa. Mies muuten kiitti tätä ideaa, kun koivua kaadettiin pihametsästä helteisen kuumana kesäiltana miljoonan mäkäräisen ja itikan säestäessä touhua! 


Menu; uudet perunat, vihersalaatti, tomaatti-fetasalaatti, kana-pastasalaatti, mummon lihapullat, yrttimarinoitu sisäpaisti (highlandernaudasta, oman kylän tilalta) ja punajuuripesto, kinkkupiirakka, rieskat ja karjalanpiirakat. 






Juuri niitä täydellisen täydellisiä servettejä en löytänyt, mutta loppuseltaan olin kyllä hyvin ihastunut näihinkin! 




Maitopullot teeman mukaisesti.


Menu; mansikka-raparperipiirakka, minimustikkajuustokakut, vadelma-sitruunatuulihatut. hedelmätäytekakku ja oreokakku. 





                                Yllä gluteeniton hedelmäkakku ja alla gluteeniton "oreo"kakku.




Limppareiden piti myös olla jotain muuta kuin cokista muovipullossa :D 



Ja tämä; keittiössä emäntinä olleet ystäväni nauroivat kun näkivät, että olin ostanut oikein juhlarätinkin... Eihän nyt perusviledaa voi juhlissa käyttää! 


perjantai 7. kesäkuuta 2019

Alkukesän kakkuja

Heipä hei!

Huh hellettä, välillä pitää siirtyä jo varjoon ja ehtii vaikka koneen ääreen päivittämään viimeisimmät kakkurintaman kuulumiset. 

Tämä alla oleva hempeä heppakakku syntyi yhteistyössä 12-vuotiaan päivänsankarin kanssa; hän toivoi keväällä tekemäni ristiäiskakun tyylistä kakkua heppakoristeella, mutta koska hän on itse niin kovin taitava käsistään, ehdotin josko hän tekisi koristeen itse. Ja noin hieno siitä syntyi! Kakussa oli vaalea pohja, vadelma- ja valkosuklaatäytteet, kermakuorrutus sekä valumat vaahtokarkkiganachea. 


Seuraavaan valmistujaiskakkuun oli toiveena vain "jokin muu kuin perinteinen mansikkakakku" sekä lisäksi toivottiin valumakoristelua. Täytyy kyllä myöntää, että päässä löi ihan tyhjää koristelun suhteen ja lopputulos syntyi tekemällä, ei suunnittelemalla kuten yleensä. Kakussa vaaleassa pohjassa hedelmäinen täyte sekä kermakuorrutus ja kinuskivalumat. 



6-vuotiaan pojan synttärikakkuun toivottiin Aku Ankka-koristetta. Ajan (ja taidon)puutteen vuoksi en uskaltanut luvata 3D-hahmoa, joten Aku toteutettiin tomuvärein maalaamalla sokerimassalevylle.




Jouluiset pípari-kinuskimacaronit

  Ystäväni pyysi minua opettamaan macaron-leivosten tekoa hänelle ja täytteitä miettiessämme kysyi lempitäytettäni. En osannut sitä silloin ...