Voi nam, mikä herkku tämä onkaan! Makean ja suolaisen liitto toimii täydellisesti tässä tahmean mehevässä mutakakussa ja banaani antaa kivan vivahteen perinteiselle mutakakulle. Lisäksi kakku on äärimmäisen helppo tehdä, ainoastaan jähmettäminen vaatii hiukan aikaa.
BANAANIMUTAKAKKU
200 g voita
200 g tummaa suklaata
4 kananmunaa
2 dl sokeria (halutessasi oikein syvän maun, voit käyttää tummaa sokeria, esim. fariinisokeria)
2 tl vaniljasokeria
3 dl vehnäjauhoja
ripaus suolaa
1 pieni banaani (n.70 g sosetta)
reilu 1 dl suolapähkinöitä /suolattuja cashew-pähkinöitä
Tarjoiluun
2 dl vispikermaa
(suola)kinuskikastiketta
Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Sulata voi ja suklaa. Voitele 22 senttinen irtopohjavuoka. Soseuta banaani ja rouhi pähkinät pienemmiksi (saa jäädä ihan reilusti purtavan kokoista rouhetta).
Vatkaa munat ja sokerit kevyeksi vaahdoksi, lisää joukkoon jäähtyneet voisula ja suklaa. Lisää jauhot ja suola, sekoita kevyesti tasaiseksi. Lisää banaanisose ja pähkinärouhe käännellen joukkoon. Kaada taikina vuokaan ja kypsennä uunin alatasolla noin 14-15 minuuttia. Kakku hytisee vielä reilusti, mutta pintaan on kuitenkin muodostunut jo selvä kuori, jota voi koskettaa kevyesti sormella.
Jäähdytä kakku ja siirrä useammaksi tunniksi / yön yli jähmettymään jääkaappiin.
Irrota hyytynyt kakku vuoasta, käytä veistä apuna reunojen irrottamisessa. Vatkaa kerma kevyesti vaahdoksi ja nostele kakun päälle. Viimeistele kinuskikastikkeella (ja suklaarouheella/pähkinärouheella).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos viestistäsi!