torstai 29. syyskuuta 2022

Oreo-juustokakku

 



OREOJUUSTOKAKKU


Pohja

1 1/4 pkt (á 264 g ) Oreo-keksejä 

n. 3 rkl maitoa

Täyte

4 dl vispikermaa

3 rkl vaniljakreemijauhetta

2 tl vaniljasokeria

n. ½ dl sirosokeria

200 g vaniljatuorejuustoa

200 g vaniljarahkaa

2 dl paksua vaniljakastiketta (Valio)

2 rkl sitruunamehua

4 liivatelehteä

3/4 pkt (á 264 g) oreo-keksejä 

Koristeluun keksejä, karkkeja, sokerihelmiä yms. 

Murskaa keksit täytteineen esim. muovipussissa kaulimella painellen. Lisää maitoa sen verran, että keksimuru sitoutuu yhtenäiseksi. Laita irtopohjavuoan (halk. n. 22 cm) reunuksen sisäpinnalle reunakalvo tai leivinpaperi, käytä esimerkiksi vuokasprayta "liimana". Mikäli käytät reunakalvoa, voitele myös se ja jauhota tomusokerilla. Näin kalvo irtoaa helposti ja kakkuun tulee kaunis, tasainen reuna. Painele keksimuru vuoan pohjalle tasaiseksi kerrokseksi. 

Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan. Valmista täyte vatkaamalla kerma, vaniljakreemijauhe, vaniljasokeri ja sokeri vaahdoksi. Lisää notkistettu tuorejuusto, vaniljarahka sekä vaniljakastike. Kuumenna sitruunamehu ja sulata pehmenneet liivatelehdet mehuun. Anna jäähtyä hetki ja kaada sitten ohuena nauhana koko ajan sekoittaen massaan. Murskaa keksit veitsellä karkeaksi rouheeksi. Kääntele keksimurut täytteen joukkoon varovasti. Levitä massa pohjan päälle, kopauta vuokaa pari kertaa pöytää vasten, jotta massa tasoittuu tiiviisti. Tasoita pinta ja pingota tuorekelmu vuoan reunojen varaan (älä anna sen koskettaa kakun pintaa). Anna hyytyä jääkaapissa vähintään 4 tuntia. Koristele esimerkiksi kekseillä, karkeilla ja sokerihelmillä. 

Pikkuinen porkkanakakku

 Tämä kakku tilattiin synttäreille, mutta samalla ajatuksena oli myös maistella makuja, joita harkitaan tulevaan ristiäiskakkuun. Porkkanakakun välissä oli valkosuklaa-appelsiinimoussea ja pähkinäkrokanttia. 






Syksyn hitti, omenakakku paahdetulla voilla

 Tämän omenakakun juju piilee kuorrutteessa, joka tehdään paahdetusta voista. Vaikka reseptissä on monta työvaihetta, ei se kuitenkaan ole vaikea tehdä ja voi pojat, miten hyvää kakku onkaan! Mausteiset omenat, suolainen kinuski ja kreemi paahdetusta voista mehevän pohjan kanssa, voiko olla parempaa! Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan! 





OMENAKAKKU PAAHDETULLA VOIKREEMILLÄ

Kakkupohja

4 L-koon munaa (240 g)

170 g sirosokeria (1,8 dl)

190 g vehnäjauhoja (3 dl )

0,5 tl leivinjauhetta

0,5 dl rypsiöljyä

Täyte

250 g omenakuutioita

1-2 rkl voita

1 tl vaniljasokeria

½ tl kanelia

3 dl vispikermaa

150 g vaniljatuorejuustoa

150 g turkkilaista jogurttia

1 ½ tl vaniljasokeria

n. ½ dl sirosokeria (maun mukaan)

2 ½ rkl vaniljakreemijauhetta

Kinuskikastike

1 dl sokeria

0,45 dl vettä

30 g voita

0,6 dl kuohukermaa

ripaus sormisuolaa

Paahdettu voi

300 g voita

Kreemi

50 g valkuaisia

100 g sirosokeria

150 g paahdettua voita


Valmista paahdettu voi ja kakkupohja edellispäivänä. 
Laita voi paloina paksupohjaiseen teräskattilaan ja sulata pikkuhiljaa. Voi alkaa ensin kiehumaan ja räiskymään, kun vesi haihtuu, tämän jälkeen se alkaa paahtumaan. Sekoita aina välillä, ettei voi pala pohjaan ja anna paahtua kauniin ruskeaksi (n. 160 asteiseksi) ja pähkinäisen aromiseksi. Nosta kattila levyltä ja anna ruskettuneiden proteiinihippujen valua pohjalle. Siivilöi voi toiseen astiaan ja nosta kylmään jähmettymään. 

Kakkupohjan teko. Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri kuohkeaksi, vaaleaksi vaahdoksi. Lisää öljy ohuena nauhana koko ajan varovasti vatkaten. Siivilöi joukkoon vehnäjauho-leivinjauheseos. Kaada taikina voideltuun (jauhotettuun) vuokaan, halkaisija n. 22-24 cm. Paista 175 asteessa uunin alimmalla tasolla n. 40 minuuttia. Kokeile kypsyys tikulla; kun tikkuun ei jää taikinaa, on kakku kypsä. Tipauta vuoka pöytään noin 20 cm korkeudelta, tällöin ylimääräinen kuuma ilma poistuu eikä kakku lässähdä jäähtyessään. Anna kakun jäähtyä vuoassa n. 15 minuuttia ja kumoa se sitten ritilän päälle jäähtymään (anna vuoan olla kupuna päällä). 

 Keitä kinuski (myös tämän voit tehdä edellispäivänä). Laita sokeri ja vesi teräskattilaan, keitä miedolla lämmöllä seosta hämmentämättä kunnes se on kauniin kullanruskeaa. Lisää kuutioitu voi ja sekoita. Nosta kattila liedeltä ja lisää kerma hyvin ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Jos lisäät kerman liian nopeasti ja liian paljon kerrallaan, seokseen syntyy paakkuja. Lisää kinuskiin vielä ripaus sormisuolaa. Anna jäähtyä. 

Laita omenakuutiot, voi, vaniljasokeri ja kaneli pannulle, sekoittele kunnes omenat ovat vähän pehmenneet. Anna jäähtyä. 

Vatkaa kerma vaahdoksi vaniljasokerin, sokerin ja vaniljakreemijauheen kanssa. Lisää notkistettu tuorejuusto ja turkkilainen jogurtti. 

Halkaise kakkupohja kahteen osaan. Kostuta sitruunavedellä, lado omenakuutiot pohjan päälle. Valuta kinuski omenien päälle ja lisää vielä täyte. Nosta toinen kakkupohja päälle, kostuta ja peitä kakku tuorekelmulla. Anna hyytyä jääkaapissa muutama tunti. 

Tee sillä aikaa kreemi. Mittaa teräskulhoon valkuaiset ja sokeri. Sekoita lanka-/ pallovispilällä lämpimän vesihauteen päällä, kunnes seos on kiiltävää, tasaista eikä  siinä enää tunnu sokerikiteitä. Vatkaa marengiksi sähkövatkaimella. Lisää 150 g huoneenlämmössä pehmennyttä paahdettua voita. Vatkaa noin kymmenen minuuttia, kunnes kreemi on sileää ja ilmavaa. Levitä kreemi hyytyneen kakun reunoille ja pinnalle, koristele esimerkiksi hasselpähkinärouheella. 

Ota kakku jääkaapista ainakin 15 minuuttia ennen tarjoilua. Näin kreemi ehtii vähän pehmetä ja sen paahteisuus pääsee täysin oikeuksiinsa. 




Ristiäisten voileipäkakut

Onnin ja Tiituksen ristiäisten makeat kakut julkaisinkin jo aiemmin, mutta sain tehdä juhliin myös suolaiset kakut. 

Toisen kakun täytteisiin tuli tarkat toiveet tilaajalta, kun taas toisen kakun tein omalla luottoreseptilläni eli se sisälsi kinkku- ja meetvurstitäytteet.




Mehevä suklaakakku

 Välillä on mukava tehdä vähän perinteisempiäkin koristeluja kakkuihin. Tässä mehevässä suklaakakussa on suklaata niin pohjassa, täytteessä kuin kuorrutteessakin, mutta silti kakku sai kehuja raikkaudestaan ja liiallisen makeuden välttämisestä. Tämän sai aikaan tuoreet kotimaiset vadelmat mousseen paineltuna. 







Onnin juhlaan

 Onnin ristiäisiin toivottiin autoteemaista kakkua sinisessä värimaailmassa.  Halusin kakkuun rentoa, huoletonta fiilistä ja sen vuoksi jätin yläreunan kreemin tasoittamatta sekä asettelin kirjaimet ihanan letkeästi kallelleen. 

Kakun makuina mustikka ja vadelma.





Ristiäiskakku maanläheisissä väreissä

 Ristiäiskakuilla edelleen jatketaan, ihanaa!

Tiituksen kakkuun toivottiin maanläheisiä värejä ja pientä söpöyttä eli vain yksi tai muutama koriste. Myös nimi haluttiin kakkuun esille ja sen kanssa meinasikin olla vähän haasteita! Nuo kirjainmuotit on ehkä maailman ärsyttävimmät käyttää ja lisäksi kakun mittasuhteet olikin erilaiset mitä olin miettinyt, joten alkuperäisen suunnitelman mukaisesti en voinut nimeä asetella. Kakun sivureunaan heikkoja kirjaimia asetellessa muutama särkyikin ja yritin sitten niitä sievästi ja huomaamattomasti asetella paikoilleen hikikarpalot otsalla 😂 

Maanläheiseen tyyliin sopivasti jätin kakkujen yläreunan kreemin tasoittamatta ja annoin sen jäädä rouheaksi reunukseksi kakun ympärille. 

Kakkumakuna oli porkkanakakku pähkinäkrokantilla ja appelsiini-vanilja-valkosuklaamoussella. 






Herttainen kakku pienen pojan ensimmäiseen juhlaan

Ainakin instagramin puolella olen moneen kertaan kertonut, kuinka rakastan tehdä lasten kakkuja! Miten ihanaa onkaan suunnitella ja ideoida kaikkia suloisia koristeita ja luoda niistä herkkiä, lapsenomaisia kokonaisuuksia. Tästäkin kakusta tuli mielestäni aivan supersuloinen 😍

Täytteenä kakussa oli mustikka- ja valkosuklaamousset sekä kokonaiset mustikat. 


























Kukkahelmainen kastemekko

 Äidin toiveena ristiäiskakkuun oli vauva, jonka kastemekon helma olisi oikeista kukista tehty. Kuorrutteen toivottiin olevan seminaked eli pohjan kuultavan sopivasti läpi. Äiti lisäsi vielä kakkuun puisen nimikyltin, jolle jätin paikan tuonne sydänten väliin. 

Sokerikakkupohjien välissä mustikka-ja vadelmamousset. Minulla on täytteissä aina myös jokin purutuntumaa tuova elementti, nyt se toteutui moussejen seassa olleilla kokonaisilla marjoilla.








Ristiäiskakkusetti

 Tein ristiäisiin kahden kakun setin, joita yhdisti värimaailma, hempeys ja taivaankappaleet koristeina. 

Makuina kakuissa oli mustikka ja vadelma. 







Omena-kaurakakku


Syksyyn kuuluu ehdottomasti omena-kaurapaistos vaniljajäätelön kera! Tällä kertaa paistos muokkaantui kauden mehevimmän kakun muotoon. Paahdetut kaurahiutaleet antavat oman ihanan vivahteen kakkuun. 

OMENA-KAURAKAKKU

Pohja

2,5 dl sokeria (puolet tummaa, esim. intiaani- tai fariinisokeria)

2,25 dl rypsiöljyä

1/2 keskikokoinen kypsä banaani

1 dl ranskankermaa

3,5 dl vehnäjauhoja

1 dl kaurahiutaleita

1 tl ruokasoodaa

1 tl leivinjauhetta

0,5 tl inkivääriä

0,5 tl suolaa

0,5 tl kardemummaa

0,25 tl vanilja-aromia (tai vaniljasokeria)

200 g omenaraastetta (n. 2 ½ omenaa)

Omenakompotti

2½ omenaa

1 rkl voita

1 rkl fariinisokeria

Kuorrute

2 dl vispikermaa

100 g vaniljarahkaa

70 g ranskankermaa

1 tl vaniljasokeria

½ dl sokeria

1 rkl vaniljakreemijauhetta

Lisäksi

n. 1 dl kaurahiutaleita


Paahda 2 dl kaurahiutaleita kuivalla pannulla keskilämmöllä, kunnes hiutaleet ovat kullanruskeita. Varo polttamasta!

Sekoita sokeri, öljy, muussattu banaani, ranskankerma ja vanilja-aromi keskenään. Yhdistä jauhot, 1 dl paahdettuja kaurahiutaleita, sooda, leivinjauhe, suola, inkivääri ja kardemumma, lisää taikinaan. Kuori ja raasta omenat (n. 2½ omenaa), purista ylimääräinen neste pois ja lisää raaste taikinaan (puristetun raasteen paino 200 g). Sekoita nopeasti tasaiseksi. Voitele ja jauhota 22 cm vuoka, kaada taikina vuokaan. Paista 175 asteessa n. 35-40 minuuttia. 

Kuori ja kuutioi omenakompotin omenat. Lisää ne pannulle voin ja fariinisokerin kanssa, hauduta hiljalleen n. 10 minuuttia, kunnes omenat ovat vähän pehmenneet. 

Valmista kuorrute vatkaamalla kerma, sokerit ja vaniljakreemijauhe vaahdoksi. Lisää rahka ja ranskankerma, sekoita. 

Ripottele jäähtyneen kakun pinnalle loput kaurahiutaleet. Lisää jäähtynyt omenakompotti ja lusikoi päälle kuorrutevaahto. 

Hyvää vaikka heti, vielä parempaa seuraavana päivänä!


Koirakakku synttäreille

 Aika söpö tuli tästä koirafanin synttärikakusta, vaikka etukäteen vähän epäilinkin ideaani 😅 Pienet yksityiskohdat kuten "panta" kakun ympärillä ja "luiset" numerot täydensivät teeman. 

Kakussa suklaapohja, hennon suklainen mousse ja tuoreet vadelmat. 







Mummolan pitsiliina

 Mummolan pitsiliina, se minulle tämän kakun helmillä ja kullalla viimeistellystä sabluunakuvioinnista tulee mieleen 😍

Kakun täytteenä ihana, raikas vaniljatäyte lakkojen kera. 









Ruusukultaa ja fuksiaa

 Tämän kakun väristä tuli kyllä täydellinen! Juuri sellainen ruusukultainen kuin halusinkin. Voimakas fuksia ja pehmeä kulta täydensivät värimaailmaa. Alemman kakun struktuuripinta puolestaan toi kontrastia ylemmän kakun sileydelle. Kultaiset dripit eivät tällä kertaa onnistuneet aivan nappiin, mutta sankari oli hyvin tyytyväinen kakkuunsa! 

Kakkupohjina oli mehevät suklaapohjat ja väleissä mansikkaviipaleet ja mansikkamousse sekä toisena täytteenä oreotäyte. 











Tunnettu kalamies

Harrastajakalastajan 40v.synttäreille haluttiin teemaan sopiva kakku. Vaaleiden pohjien välissä sitruunainen mansikkamousse ja mansikkaviipaleet. 






Hillityn kaunis lakkakakku

 Viileän vaalea, hillitty kaunokainen, sellainen oli tämä lakkakakku. Toiveena kakkuun oli, ettei se olisi liian makea, joten lisäsin täytteeseen ranskankermaa ja ai vitsit, miten hyvin se sopikaan vaniljan ja lakkojen kanssa!











perjantai 2. syyskuuta 2022

Pienen pojan ensimmäiseen juhlaan


 Mikä kaunokainen tästä ristiäiskakusta tulikaan!

Laveerattu kakun pinta, sabluunakuviointia, paletilla tehtyjä kreemikukkia, kiilletomulla siveltyjä sokerimassakukkia, harsokukkaa, lehtihopeaa, koristerakeita, helmiäissprayta. Paljon, mutta ei yhtään liikaa kaikkea! Tilaaja lisäsi kakun päälle vielä nimikyltin. 

Täytteenä tässä huikean korkeassa kakussa oli mustikkamousse kokonaisilla mustikoilla sekä sitruunainen mousse, jonka alla oli tuoretta mansikkaa viipaloituna. Leikkaamista helpottamaan kakussa oli välipohja.










Kukkaiskakut rippijuhliin

 Nuoren toiveena rippikakkuihin oli hempeän värikkäät kukat, perhoset sekä kermakuorrutus. Toiveista syntyi sievät vaaleanpunaiset vadelman makuiset unelmat 😊 (kakkuja oli siis kaksi samanlaista) 





Vaaleansiniset rippikakut

 Nuoren neidin toiveissa rippikakkuihin oli sinivalkoinen kreemitys, aito ruusu ja sen lisäksi jotain vaaleansinistä sekä murretun vihreän sävyä. Vaaleansinisiä aitoja kukkia ei ole oikein helposti saatavilla, joten tein kukkia riisipaperista ja sävytin niitä tomuvärillä. 

Makuina kakuissa oli mustikka-sitruuna. 




Tulipunaruusut 85-vuotiaalle

 85-vuotissyntymäpäiville tein tämän ekstrakorkean, yksinkertaisen elegantin ruusuilla koristellun kakun. 

Kakussa oli kaksi tavallista kahden täytevälin kakkua päällekkäin, joten korkeutta tuli vähän enemmän kuin litran maitopurkilla. Kakkujen välissä olleen välipohjan ansiosta leikkaaminen ei kuitenkaan ollut hankalaa, vaan kakkua leikattiin kuin mitä tahansa normaalikorkuista kakkua. 

Vaaleat pohjat sivelin lemon curdilla, viipaloin päälle tuoreita mansikoita ja lisäsin vielä sitruunamoussea. 






Inspiraation lähteenä tapetti

Inspiraatio kakun koristeluun voi syttyä välillä myös erikoisemmista asioista. Tähän rippijuhlien kakkuun sankarin äidillä ei ollut mietittyä teemaa eikä hän esimerkiksi osannut nimetä mitään tiettyä värikoodia juhlille. Hän kuitenkin mainitsi vasta tapetoimastaan vihreästä seinästä ja siitä se mun ajatus sitten lähti 😅 

Vaaleiden pohjien välissä oli sitruunamousse ja tuoreet mansikat. 





Rippijuhlien vaaleansinen unelma

Tämän kakun kera juhlittiin nuoren neidin rippipäivää. Sankarilla oli tarkat toiveet mitä elementtejä hän halusi kakkuunsa, minulle jäi oikeastaan vain toteutus 😀 Kaunis kakku siitä tulikin ja vaihteeksi oli ihan hauska päästä taas tekemään sokerimassapäällysteistä kakkua. 




Jouluiset pípari-kinuskimacaronit

  Ystäväni pyysi minua opettamaan macaron-leivosten tekoa hänelle ja täytteitä miettiessämme kysyi lempitäytettäni. En osannut sitä silloin ...