maanantai 25. lokakuuta 2021

Elegantti halloween-kakku

 Ajatukseni halloween-kakusta päätyi tällä kertaa pelkistetympään, hillitympään ja elegantimpaan tyyliin. 

Pohjana toimi red velvet-kakku. Täytteenä paahdettua valkosuklaata ja karpalomoussea. Koristeena aitoja kukkia, valkosuklaamosaiikkia ja tuile-pitsiä. 

Musta kuorrute on sveitsiläistä marenkivoikreemiä. Mustasta on kyllä haasteellista saada intensiivinen, tumma sävy aikaan oli sitten kyse kreemistä, sokerimassasta, pikeeristä tai mistä vaan 😅 Tällä kertaa lopputulos oli kuitenkin vallan hyvä.





Kakku musiikkimiehelle

Teemakakku musiikkimiehelle. 

 Kakku haluttiin kermakuorrutteisena ja tuo logo mukaan (logo tehty palapelitekniikalla sokerimassasta).  

 Vaalea pohja, välissä valkosuklaa-vadelmatäyte. 


 

torstai 14. lokakuuta 2021

Traktoriaiheinen kakku

 Sankarin lempilelu on vihreä traktori ja siitä lähti ajatus tämän kakun koristelusta. 

Makumaailmaan toivottiin mansikkaa, suklaata ja banaania. Vaaleassa pohjassa täytteinä siis mansikkaviipaleet+ mansikkamousse sekä banaaniviipaleet+suklaamousse. Kuorrutteena sveitsiläinen marenkivoikreemi , pallot valkosuklaasta. 

 Kakkua kehuttiin kovasti ja myös perinteisen täytekakun "vihaajat" olivat tykänneet tästä.





Kinkku-meetvurstivoikkari

 Tämä herkullinen voileipäkakku piti sisällään kinkku-ja meetvurstitäytteet. Ai vitsit tää on hyvää! 



torstai 30. syyskuuta 2021

Kahvipöydän kuningatar

Tästä kakusta tuli kyllä ehkä oma "all time favorite", turhaan en siis nimennyt tätä kahvipöydän kuningattareksi. Kakun idean tultua päähäni ei auttanut kuin alkaa toteuttamaan sitä, vaikka varsinaista tarvetta kakulle ei ollutkaan - tätä kaunokaista syötiin siis arkisesti lauantaina omassa päiväkahvipöydässä remontin lomassa 😂

Alemmassa kakussa oli t'äytteenä paahdettua valkosuklaata sekä valkosuklaavadelmamousse. Musta kakku puolestaan piti sisällään suolapähkinöitä ja suklaamoussea. Tarkoitus oli keitellä sinne kinuskiakin, mutta kerma unohtui kauppaan enkä viitsinyt lähteä erikseen sitä hakemaan. 








Pyöreä kinkkuvoileipäkakku

 Pitkästä aikaa voileipäkakun tekoa. Tässä pyöreässä kakussa oli kinkkutäyte, nam! 



torstai 16. syyskuuta 2021

Kakku krakleeratulla reunuksella

 Tähän kakkuun halusin kokeilla sokerimassakrakleerausta. Kakun ulkoreunat on siis toteutettu tällä helpolla, mutta näyttävällä tekniikalla ja päällinen (kakun "kansi")  on kuorrutettu marenkivoikreemillä. 

 




 


The porkkanakakku

 Syksyyn (varsinkin syksyyn, voihan tätä toki muulloinkin syödä) kuuluu ehdottomasti porkkanakakku! Vai mitä mieltä olet? 

Minun porkkanakakkuni on kuorrutettu tuorejuuston, sulatejuuston, voin ja tomusokerin yhdistelmällä. Juuri tuo sulatejuusto tuo tähän mielestäni sen viimeisen silauksen ja kuorrute on niin järjettömän hyvää, että sitä voisi syödä pelkästäänkin 😁 

Kakku on toki hyvää myös sellaisenaan, mutta minä täytin tämän täytekakun tapaan. Täytteeksi laitoin pähkinäkrokanttia, kinuskia ja appelsiini-valkosuklaamoussea - taivaallisen hyvää!

 


 

PORKKANAKAKKU

 Kakkutaikina

3 dl tummaa ruokokidesokeria

3 kananmunaa

3 dl auringonkukkaöljyä

4, 5 dl vehnäjauhoja

1 tl ruokasoodaa

1 tl kanelia

1 tl leivinjauhetta

0,5 tl inkivääriä

0,5 tl suolaa

0,25 tl vanilja-aromia

ripaus kardemummaa

300 g poirkkanaraastetta

(100 g saksanpähki- / hasselpähkinärouhetta)

 

Kuorrute

 125 g tuorejuustoa

125 g sulatejuustoa

100 g voita

6 dl tomusokeria


Valmista kakkutaikina vatkaamalla sokeri, kananmunat ja öljy kevyesti sekaisin. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää sitten vähän kerrallaan siivilän läpi muna-öljyseokseen. Lisää vanilja-aromi. Kuori porkkanat ja raaste ne raastimen pienimmällä /hienoimmalla terällä, näin saat mehevimmän lopputuloksen. Lisää raaste taikinaan. Rouhi pähkinät ja lisää taikinaan. 

Voitele ja jauhota kaksi halkaisijaltaan 20 cm vuokaa tai 1 halkaisijaltaan 24 cm vuoka. Jaa taikina vuokiin ja paista 175 asteessa n. 25 min keskitasolla. Jos paistat taikinan yhdessä isommassa vuoassa, on paistoaika huomattavasti pidempi. 

Kumoa kakku hieman jäähtyneenä vuoasta ja anna jäähtyä kunnolla. Valmista kuorrute vatkaamalla voi ja tomusokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää sitten tuorejuusto ja sulatejuusto ja vatkaa kuorrute kuohkeaksi. Levitä rennosti kakun päälle ja reunoille. Koristele esim. kokonaisilla pähkinöillä, pähkinärouheella ja pursotuksin.


Valkosuklaa-mustikkapiirakka

Mustikka ja valkosuklaa, nam miten herkkua! Tässä piirakassa yhdistyy mustikoiden intensiivinen maku ja valkosuklaan makea lempeys eikä valmistuskaan ole vaikeaa. Olisiko tässä sinun päiväkahvin herkkupala?

 


 


MUSTIKKA-VALKOSUKLAAPIIRAKKA

4  munaa

2 dl erikoishienoa sokeria

4 dl vehnäjauhoja

1 dl kaurahiutaleita

2 tl leivinjauhetta

1 tl vaniljasokeria

½ rkl kardemummaa

2 dl löysää vaniljakastiketta tai kermaa

100 g vaniljarahkaa (osan voi korvata tuorejuustolla)

1,25 dl sulatettua voita

200 g mustikoita

½ rkl perunajauhoja

150 g valkosuklaata 


Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää vaniljakastike (tai kerma) rahkan joukkoon, sekoita tasaiseksi. Lisää jauhot, sulatettu ja jäähtynyt voi sekä vaniljakastike-rahkaseos munavaahtoon ja sekoita nopeasti sekaisin. Lisää perunajauhoissa pyöritellyt mustikat. Kääntele vain varovasti, jotta mustikat eivät rikkoonnu ja värjää taikinaa kokonaan. Kaada taikina voidellun leivinpaperin päälle uunipellille ja tasoita pinta. Paista 175 asteessa n. 20-25 minuuttia tai kunnes piirakka on kypsä. Levitä raastettu valkosuklaa piirakan päälle heti, kun otat sen uunista.

maanantai 23. elokuuta 2021

Kukkageodi

Tälläisia geodi-kakkuja on kakkupiireissä tehty jo jonkin aikaa. Minulle tämä oli kuitenkin vasta toinen kerta, kun teen tällä tekniikalla - hmmm, tätä voisi kyllä useamminkin tehdä, sillä varsin vaivattomasti saa erittäin näyttävää jälkeä. 

Tässä kakussa oli mehevä suklaapohja, jonka väleissä oli suklaamousse (pienellä pähkinäisellä vivahteella) sekä mascarponevaahto, jonka alla oli kinuskista pähkinäkrokanttia. NAM!! Kuorrutteeksi tein kaakaoisen mirror glaze-kuorrutteen ja päälle suihkin vielä hiukan kultapölyä. Glaze-kuorrutteen kanssa tuli pieni lasku- /ajatusvirhe ja liivatteen määrä jäi liian pieneksi. Tästä johtuen kuorrute ei meinannut tarttua sivureunoille ja jouduinkin valuttelemaan kuorrutetta kolmeen kertaan ennen kuin sain reunoista jossain määrin kelvolliset.







tiistai 10. elokuuta 2021

Hiekkakakun marjapiirakka

Marjapiirakkaa, nam! Yhtenä päivänä iski aivan hurja marjapiirakkanälkä ja ei auttanut kuin ikkunanpesun lomassa alkaa leipomaan 😁 En kuitenkaan halunnut tehdä sitä perinteistä, tuttua ja turvallista piirakkaa ja niinpä kehittelin tämän version, johon yhdistelin kakkumaisen pohjan, juustokakkumaisen "täytteen" sekä ihanan murukerroksen - lopputuloksena mielestäni oikein mehevä ja maukas piirakka! 

Piirakka vaatii vähän vaahdottamista, sekoittamista ja nyppimistä, mutta ei kuitenkaan ole hurjan vaativa tai vaikeatöinen. Ja kaikki tuo vaadittava työ on kyllä vaivan arvoista, suosittelen kokeilemaan!


 

HIEKKAKAKUN MARJAPIIRAKKA 


POHJA

5 kananmunaa

4,75 dl (erikoishienoa) sokeria

200 g voita

5 dl vehnäjauhoja

2 dl mantelijauhoja

1 tl kardemummaa

1,5 tl leivinjauhetta

2 dl kermaviiliä

1 dl maitorahkaa 

 

JUUSTOKAKKUTÄYTE 

200 g vaniljatuorejuustoa 

50 g ranskankermaa

2 dl kermaa

1,5 rkl vaniljakreemijauhetta

 

MURUSEOS

60g  huoneenlämpöistä voita

2 dl vehnäjauhoja

1 dl sokeria

 

LISÄKSI

marjoja maun mukaan n. 300 g 

(perunajauhoja)  

 

- Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen

- sulata voi

- sekoita keskenään kermaviili ja rahka

- sekoita vehnäjauhot, mantelijauhot, leivinjauhe ja kardemumma keskenään

- Vatkaa munat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi ( vaahdosta ei tule täytekakkupohjamaisen vahvaa)

- Lisää muna-sokerivaahtoon sulatettu, jäähtynyt voi sekä keskenään sekoitetut kermaviili ja rahka

- lisää taikinaan keskenään sekoitetut kuivat aineet

- vuoraa uunipelti leivinpaperilla ja levitä taikina pellille

 

Valmista juustokakkutäyte sekoittamalla täytteen aineet keskenään (kermaa ei vatkata vaahdoksi). Vaniljakreemijauhe kannattaa lisätä siivilän läpi.

Lisää juustokakkutäyte piirakkapohjan päälle nokareiksi esimerkiksi pursottamalla tai varovasti lusikalla tiputtelemalla. Sekoita täytettä kevyesti pohjan joukkoon esimerkiksi haarukalla vetelemällä (täytteen ei ole tarkoitus sekoittua pohjataikinaan kokonaan, vaan sen on tarkoitus jäädä erottuviksi raidoiksi tai "sattumiksi"). 

Lisää piirakan päälle marjat. Jos käytät pakastemarjoja, pyörittele marjat kevyesti perunajauhoissa ennen piirakan päälle lisäämistä. 

 Valmista murukerros nyppimällä huoneenlämpöinen voi, vehnäjauhot ja sokeri murumaiseksi seokseksi. Ripottele muruseos piirakan päälle. 

Paista 200 asteessa noin 30-35 minuuttia. Kokeile kypsyys tikulla - kun tikkuun ei jää pohjataikinaa, on piirakka kypsä. Juustokakkutaikina on tässä vaiheessa vielä hiukan tarttuvaa, mutta se hyytyy lopullisesti jäähtyessään. 

 

 

Syksyn tuntua ilmassa

 Lähestyvä syksy inspiroi käyttämään tässä kakussa itselleni vähän vieraampia voimakkaita värejä. 

Kakussa voi-sitruunapohja, täytteenä persikalla ja kookoksella kevyesti "taitettua" lakkaa sekä kerma-vaniljavaahtoa. Kuorrutus kermalla, takaosaan tein myös valumia värjätyllä valkosuklaalla. Koristepurjeet vohvelipaperia. 






Rippijuhlien täytekakut

Rippijuhliin toivottiin kaksi erilaista täytekakkua. 

Tämä kakku piti sisällään tuhdin suklaapohjan sekä vadelma- ja vaniljamousset. Kuorrutus suklaaganachella, eristeenä sveitsiläinen marenkikreemi. 


                 
 
Juhlien toinen kakku oli sokerikakku lakka-kermatäytteellä ja kinuskipäällisellä. Reunat ja pursotukset kermaa.  






Voileipäkakut rippijuhliin

 Kinkku- ja kalavoikkarit rippijuhliin. 






Vaalea ihanuus rippijuhliin

Erään nuoren herran rippijuhliin sain tehdä tämän suklaapohjaisen ja vadelma-vaniljatäytteisen kakun. Kreemi toivottiin kakkuun vähän läpikuultavana ja rouhealla tavalla levitettynä, vähän maalaisromanttiseen tyyliin. 





tiistai 15. kesäkuuta 2021

Kettukakku ristiäisiin

 Sain tilaajalta ideakuvia, joiden pohjalta toteutin tämän kettuaiheisen ristiäiskakun.Tilaaja lisäsi kakun päälle vielä nimiviirin.

Vaalean voipohjan välissä sitruuna- ja vadelmamousset, kuorrutus valkosuklaakreemiä. 



 

Salamivoileipäkakku

Ristiäisten suolaiseen pöytään meni tämä salamivoileipäkakku. 

 


 

Ristiäisten kermakakku ja vadelmajuustokakku

 Ristiäisiin toivottiin perinteistä kermakakkua ruusopursotuksin sekä sen rinnalle vadelmajuustokakku. 




 


Kevään ylioppilaskakkuja

 Tämän kevään ylioppilasjuhliin kakkuja. 

Näitä kermakakkuja oli kaksi samanlaista noin 25 henkilön kakkua. Gluteenittoman sokerikakkupohjan välissä oli mansikkamousse ja kuorrutus tehtiin aaltomaiseksi marenkivoikreemillä. 


Toisiin juhliin tilattiin puolestaan hyvin suklainen kakku; suklaapohja, appelsiini-suklaamousse, suklaakreemi ja suklaaganache. 



 

Game of Thrones-kakku

Tämän kakun myötä mentiin aivan tuntemattomille vesille, sillä kakkuun haluttiin Game of Thrones-teemaa ja se on täysin vieras minulle. Tuo tuoli/valtaistuin, suden pää ja "winter is coming"-teksti ovat ilmeisesti sarjan tunnuspiirteitä, joten päädyin toteuttamaan ne kakkuun. 

Vaalea sokerikakkupohja, mustikka- ja vadelmamousset, eristeenä marenkivoikreemi sekä sokerimassakuorrutus.


 

Maatilan eläimet-kakku

 Eläinten parissa työskentelevä syntymäpäiväsankari halusi kakkuunsa jotain ammattiinsa liittyvää ja niin syntyi tämä eläinaiheinen kakku. 

Kakussa gluteeniton suklaapohja, mango- ja valkosuklaamousset sekä kokonaiset vadelmat. Kuorrutus marenkivoikreemiä ja eläinkoristeet sokerimassaa.  



 

 



Yllätysjuhlien kakku

Tämä kermakakku tilattiin 40v- yllätyssynttäreille. Vaalean gluteenittoman pohjan välissä oli vadelmamousse ja vadelmat sekä laktoositon valkosuklaamousse. Kermakuorrutteen päälle valutin myös valkosuklaaganachea (jonka tein liian aikaisin - kerma ei ollut kylmettynyt tarpeeksi ja ganache lähti liiaksi valumaan). Kakun sivureunaan tuli myös sokerimassasta muotoiltu mersun merkki, jonka unohdin kiireessä kuvata. 



 

Hempeän vaaleanpunainen ristiäiskakku

 Tätä hempeää ristiäiskakkua maustoivat ihanan tuhti ja mehevä suklaapohja sekä vadelma-ja sitruunamousset. 

 



 

Pienen miehen formula-aiheinen kakku

Tämän kakun tein aika tiiviillä aikataululla, joten koristeiden suhteen mentiin yksinkertaisella vintage-henkisellä tyylillä. Mutta voi kuinka tästä tulikin kiva, tykkäsin itse kovasti! Myös synttärisankari oli ollut mielissään omasta kilpa-autostaan 😍

Suklaakakkupohjien välissä oli mangomousse sekä kokonaiset vadelmat.

 



 

Jouluiset pípari-kinuskimacaronit

  Ystäväni pyysi minua opettamaan macaron-leivosten tekoa hänelle ja täytteitä miettiessämme kysyi lempitäytettäni. En osannut sitä silloin ...