maanantai 23. toukokuuta 2022

Suloisen kuohkea mustikkajuustokakku




Kesän juhlakausi lähestyy kovaa vauhtia. Mikäli juhlien tarjottavat on vielä avoinna, tässä oiva vaihtoehto kahvipöydän kruunuksi! Tämä mustikkajuustokakku on hurmaavan kuohkea, ilmava ja kevyt ja makuina viipyilee mustikka, kardemumma sekä sitruuna. Mikään maku ei jyrää toista, vaan suu löytää jokaisen vuorollaan. Toki jos pidät enemmänkin sitruunasta (tai kardemummasta), mikäänhän ei estä laittamasta sitä lisää. 

Käytin kakkuun ricotta-juustoa, joka sekin on tuorejuustoa, mutta ricottan rakenne ei ole niin tuhdin raskas kuin hapattamalla valmistetuissa tuorejuustoissa. Myös maku poikkeaa muista tuorejuustoista ja on miedon lempeä eikä hapan, joten ricottan osuutta kakussa ei huomaa edes he, jotka eivät pidä hapanmaitotuotteista. 

Tämän kakun myötä vinkki myös yleisesti keksipohjaisten juustokakkujen valmistukseen; mikäli keksimurun sitoo voilla, tulee pohjasta kylmässä kivikova ja tätä kautta vaikeasti leikattava. Korvaa siis pohjan voi esimerkiksi kakun makuun sopivalla hedelmäsoseella tai vaikkapa maidolla tai mehulla. 

ANNEN MUSTIKKAJUUSTOKAKKU

POHJA
260 g täytekeksejä (käytin Oreoita)
2-3 rkl maitoa

TÄYTE

2 dl vispikermaa
2 tl vaniljasokeria
n. 1/2 dl sokeria
200 g vaniljarahkaa
250 g ricotta-juustoa
1/2 tl kardemummaa
1 tl sitruunankuoriraastetta
2 valkuaista 
200 g (pakaste)mustikoita
1 rkl sitruunamehua
5 liivatetta


Murskaa keksit pieneksi muruksi esimerkiksi muovipussissa kaulimen avulla. Keksien täytettä ei tarvitse poistaa. Lisää maitoa sen verran, että se sitoo murut yhtenäisemmäksi. Laita n. 18 senttisen irtopohjavuoan reunoille reunakalvo tai leivinpaperisuikale. Jos käytät myös vuoan pohjaa, laita siihenkin leivinpaperi. Toinen vaihtoehto on käyttää pelkkää irtoreunusta ja koota kakku suoraan tarjoiluvadille (toki keksimurun alle on silloinkin hyvä laittaa leivinpaperi/ kakkupahvi). Painele keksimuru kevyesti reunuksen sisälle. 
 VINKKI! Voitele kalvo vuokaspraylla, näin kakku irtoaa kauniisti ja reunasta tulee kauniin siloinen. 

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa sokerilla ja vaniljasokerilla maustettu kerma vaahdoksi. Sekoita keskenään vaniljarahka ja ricotta, mausta sitruunankuorella (raasta hienoimmalla terällä, jotta raaste on mahdollisimman hienojakoista). Lisää myös kämmenten välissä tai morttelissa hienonnettu kardemumma (näin saat vielä hienojakoisempaa "jauhetta" eikä kakkuun jää häiritsevän isoja kardemumman palasia). Nostele kerma ja ricotta-rahkaseos keskenään sekaisin. 
Sulata liivatteet kuumaan sitruunamehuun ja lisää vähän jäähtyneenä täytemassan sekaan ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. 
Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja kääntele vaahto varovasti täytemassan sekaan. 
Kääntele viimeiseksi joukkoon mustikat hellävaraisesti niin, että ne säilyisivät mahdollisimman ehjänä. Mikäli käytät pakastemustikoita, niitä ei sulateta. 
Varsinkin pakastemustikoita käytettäessä on tärkeää noudattaa juuri tätä työjärjestystä. Jos jäiset mustikat lisää massaan ennen liivatetta, on vaarana, että liivatetta kaataessa se hyytyy liian äkkiä kokkareiksi eikä näin ollen hyydytä massaa oikein. 
Kaada massa pohjan päälle ja kopauta muutaman kerran pöytää vasten, jotta se asettuu tasaisesti. Voit myös "painella" tikulla/veitsellä reunoilta, jotta sinne ei jäisi onttoja kohtia (kuten kuvasta näkyy, minä unohdin tehdä tämän eikä reuna ole tasainen). 
Nosta kakku tuorekelmulla peitettynä hyytymään jääkaappiin mielellään yön yli. Koristele esimerkiksi sitruunaviipaleilla, mustikoilla ja kauden kukilla/yrteillä. 








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi!

Jouluiset pípari-kinuskimacaronit

  Ystäväni pyysi minua opettamaan macaron-leivosten tekoa hänelle ja täytteitä miettiessämme kysyi lempitäytettäni. En osannut sitä silloin ...