sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Angry bird-kakku

Meidän pikkuherra valitsi tänä vuonna synttärikakkunsa teemaksi angry birdsin ja niistä juuri mustan linnun. Kivaa, näitä hahmoja en vielä olekaan tehnyt ja näin muotokakkuna näistä saa helposti näyttävän tarjottavan. 


 

 
 Pohjana oli vaaleaa tavallista kakkupohjaa, kostukkeena mandariinisäilykkeen mehu.
Täytteenä appelsiinitäyte, eristeenä sveitsiläinen marenkikreemi ja kuorrutteena sokerimassa-marsipaaniseos (ja oli muuten huonointa massaa ikinä!!! vaikka eivät olleet lähelläkään päiväystä, olivat niin kuivakkoja, että jouduin laittamaan glyseriiniä pehmittämään niitä ja siltikin massa oli hyvin hankalasti käsiteltävää. Eli muistutuksena itselle, älä koskaan ikinä enää tilaa fun cakesin massoja!)

Appelsiinitäyte

 (n. 24 senttisen kakun kahteen väliin ohkanen kerros tai yhteen väliin paksu kerros)

2 dl kermaa
200 g appelsiinituorejuustoa
½ dl vaniljakreemijauhetta
1 ½ liivatetta
lisäksi 2 prk mandariinisäilykkeitä

Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi, lisää notkistettu appelsiinituorejuusto ja vaniljakreemijauhe. Lisää liotetut, sulatetut liivatteet. 

Murskaa mandariinisäilykkeet haarukalla, valuta ylimääräinen neste ja laita kakkupohjan päälle. Lisää moussea päälle.

1 kommentti:

  1. Blogissasi on monta herkullisen näköistä reseptiä! Oletko kuullut reseptisivustosta Etsiresepti.fi?

    Jos olet kiinnostunut saamaan enemmän liikennettä omaan blogiisi tai muuten vain haluat löytää hyviä reseptejä, suosittelen että lähdet ilmaiseksi mukaan Etsiresepti.fi hakemistoon: http://www.etsiresepti.fi/mene-mukaan-ruokablogien-kärkeen

    Konsepti on jo olemassa monissa Euroopan maissa, ja meidän kauttamme blogit saavat viikottain jopa tuhansia vierailijoita.

    Toivottavasti oma blogisi on pian listan kärjessä!

    Ystävällisin terveisin,

    Etsiresepti
    http://www.etsiresepti.fi/

    VastaaPoista

Kiitos viestistäsi!

Jouluiset pípari-kinuskimacaronit

  Ystäväni pyysi minua opettamaan macaron-leivosten tekoa hänelle ja täytteitä miettiessämme kysyi lempitäytettäni. En osannut sitä silloin ...